Esittely ja kertausta viimejaksoista.

Edellisessä Dyyni-jaksossa näimme sankari Paulin nousun……. toistamiseen. Nyt neljätuhatta vuotta myöhemmin pääsemme viimein perehtymään syvemmin Dyyni-saagan opetuksiin sekä filosofiaan. Mitä tapahtuu, kun Baabelin torni rakennetaan läpi linnuntien ja maailma saadaan yhden kauniin rauhan uskonnon alaiseksi. Elävätkö ihmiset onnellisesti elämänsä loppuun saakka vai ovatko he kiittämättömiä hyvätahtoiselle ja jalolle Jumalakeisarille?

Tämä kirja-arvostelu tulee käsittelemään päämääräisesti Dyyni-sarjan neljättä osaa God Emperor of Dune:a eli suomeksi Dyynin Jumalakeisari. Tulen keskittymään vahvasti Atreides-suvun ”Kultainen tie”-suunnitelmaan. Suosittelen vahvasti, että katsot aikaisemmat kirja-arvosteluni Dyynistä sekä Dyynin Messiaasta saadaksesi parhaimman katselukokemuksen. Kertauksena: Kultainen tie on suunnitelma, jossa ihminen ottaa paikkansa aurinkokunnan keskiössä. Dyynin Jumalakeisari viimeinkin kertoo, kuinka paljon tuon suunnitelman toteuttaminen maksoi ja mitä sen ylläpitäminen maksaa ihmisyydelle.

Haluan vain pikaisesti todeta, että pidin semisti Dyyni saagan kolmannesta osasta: Children of Dune eli Dyynin lapset kirjasta. Kirja ei kuitenkaan ollut tarpeeksi mukaansa vievä, että olisin kiinnostunut tekemään siitä oman arvostelun. Se on tyyliltään kieltämättä kaikista lähin Tulen ja Jään laulun maailmaan, jos olet kyseisen fantasiasarjan lukutoukka niin Dyynin lapsissa saat parhaan kuvan avaruusoopperasta. Atreidukset, Harkonit, Corrinot, sekä Bene Gessereiden-sisarkunta käyvät toisiaan vastaan valtaistuinpeliä, jokaisella on oma napansa pelissä ja jopa sisarukset lähtevät sotaan toisiaan vastaan.  

”Dyynin lapset” myös esittää Jumalakeisarin päähahmon: Paul Atreiduksen pojan – Leto Atreides Toisen, lapsen, joka kieltäytyy kulkemasta isänsä varjossa. Hän, joka ei noudata isänsä sääntöjä, saati ei usko niihin. Letolla on voima tehdä omat valintansa, uskoa omaan mahtiinsa ja olla mitä haluaa. Hän, joka päättää antaa kaiken ihmiskunnalle ja vielä sen ylitse. Paul Atreides ei sittenkään uskaltanut toteuttaa suunnitelmaansa loppuun.  Mehän kaikki tiedämme, miten se sitaatti menee: ”Joko kuolet sankarina tai elät riittävän kauan nähdäksesi muuttuvasi roistoksi.” -- Leto päättää yksin ryhtyä maailman pitkäjänteisimmäksi machiavellilaiseksi mestarisuunnittelijaksi, jonka suunnitelman toteutus tulee viemään häneltä yli neljätuhatta vuotta.

”Kuulen tuulen puhaltavan aavikon yli ja näen talven yön kuut nousemassa kuin suuret alukset tyhjyydessä. Heille annan lupaukseni: Minä olen päättäväinen ja teen hallinnosta taiteen. Tasapainotan perinnöllisen menneisyyteni ja minusta tulee täydellinen muistomerkki. Ja minut tullaan tuntemaan enemmän lempeydestäni kuin viisaudestani. Kasvoni tulevat loistamaan ajan käytävissä niin kauan kuin ihmisiä on olemassa” – Leton II lupaus.’

Caesarism

Dyynin Jumalakeisari on se tieteiskirja, joka käsittele nykymaailman keisareita kuten Maria Ohisaloa, Sanna Marinia, Emmanuel Macronia, Vladimir Putinia sekä Xi Jinpingiä. Ihmisten sivilisaatiot voivat kehittyä ja ihmiskunta toden totta kehittyy, vaikka kuinka erikoiseksi Leton lempeän nyrkin alla.  Ihminen pystyy rakentamaan monimutkaisen koneen ja yhteenliittymän elämän ja yhteiskunnan välille.

Aina sattuu yksinäisille vallanpitäjille hetkiä joina ihmiskunnan kohtalo, tai peräti sen tulevaisuus on yksinäisten ihmisten jotakuinkin yksinäisten päätösten varassa. Mekin olemme unohtamassa demokratian ja pistämässä tulevaisuutemme muutamien ihmisten varaan.

Leton sielun sisällä asuu koko historian ihmiskunta. Hän on kuin yhdistelmä Jungilaista arkkityyppejä ja Aang avataria. Hänessä elää historia, uskonnot, järjestelmät, vallankumoukset, keksinnöt ja ristiriitaisuudet. Hän on ihmiskunnasta muovautunut Jumala. Ihmisyyden suuri kyrpä, joka tietää kaikesta kaiken. Hän on se aurinko, jonka säde on kultainen tie. Leto ymmärtää, että vapaus on sangen yksinäinen mielentila. Vapaus olla mitä tahansa antaa meille niin suuria suorittamisen tarpeita, että heikkomieliset uupuvat henkisesti. Siksi Letosta tuli Jumalakeisari, koska Jumalilla on enemmän valtaa kuin tyranneilla. Hän ottaa roolin, jota ennen vanhaan muinaiset kuninkaat ottivat.

Valtaistuinpeli

Ihminen tarvitsee keskipisteen maailmalleen. Siksi joko luomme tarinoita tai tulemme osaksi muiden tarinoita. Yksinkertainen ihminen vain tarvitsee yksinkertaisen tarinan, jossa on myös selkeän moraalinen hyvyys ja pahuus. Leto on kuningas, joka on linnunradan keskipiste – Yggdrassil maailmanpuu. Rauhan ja turvallisuuden vartija. Henkisen ja fyysisen maailman silta.

Leto kantaa koko maailmanhistorian Hikipedian sielussaan. Hän ymmärtää ihmisen motivaation kokonaisvaltaisemmin, kuin mitä yksikään ihminen omassa lyhyessä eliniässään oppii hyväksymään. Leto pystyy ennustamaan aikajanan enteitä ja tuhoamaan vastarintaliikkeet ennen, kuin ne edes ehtivät aidosti alkaa! Leto tietää, että jokainen vallankumouksen lapsi haluaa vain olla oman aatteensa aristokraatti. Jokainen Leton neuvonantaja on ostettu kapinallinen, joka lopulta myy sielunsa vallasta.

”Hallitukset, jos ne kestävät, pyrkivät aina siirtymään enemmän kohti aristokratian muotoa. Yksikään hallitus historiassa ei ole poikennut tästä mallista. Aristokratian kehittyessä hallitus pyrkii yhä enemmän toimimaan yksinomaan hallitsevan luokan edun mukaisesti – riippumatta siitä, onko kyseinen luokka perinnöllinen rojalti, rahoitusimperiumin oligarkki tai byrokratian ylläpitäjä” – Leto II.

Eikö tämä kuulosta sangen tutulta? Greta Thurnbergistä tuli influensseri, joka kaupittelee brändiään ilmastonmuutoksen lisäksi Intian sisäpolitiikalle sekä koronarokotuksien kannustamisella. Timo Soini nautti bemarinsa takapenkistä, kun taas Jussi Halla-aho siirtyi keilavalosta persueliitin nukkemestariksi. Kokoomuksen Bildenberg-fanittajat haluavat saada Suomen EU:n nettomaksajaksi. Sosiaalidemokraattien kruunuprinsessa Marin toden totta oppi mestariltaan Antti Rinteeltä miltä tuntuu ottaa toisten lompakoista rahaa omaan taskuun. Esimerkkejä on satoja lisää, mutta pointtini on: Maailmamme ongelmia ei ratkaista politiikalla.

Elokapina vaatii hallitukselta ”ilmastotoimia”. Nauttien samalla globaaleista vaatebrändeistä sekä Applen tietokoneista. Elämme kaksinaismoraalisessa yhteiskunnassa. Muistakaa kuitenkin tärkeä oppi tästä: Kyse ei ole tekopyhyydestä, vaan silkasta halusta olla hallitsija, joka määrä alamaisiaan.

”Kun olen sinua heikompi, pyydän sinulta vapautta, koska se on sinun periaatteittesi mukaista. Kun minä olen vahvempi kuin sinä, otan sinulta vapauden, koska se on periaatteitteni mukaista.”

Mutta hei, ei se mitään – oikeasti! Me kaikki haluamme olla oman elämämme suvereeneja, joten miksi olla vihainen heille, jotka siinä leikissä onnistuvat? Leto ymmärtää tämän paremmin kuin kukaan muu ihminen historiassa. Siksi hän onnistui luomaan paratiisin -- Kultaisen tien!

Kultaisen tie.


Leto ei ehkä ole mikään Horus tai Osiris, mutta hän toden teolla päihitti Typhonin ja loi paratiisin lävitse linnunradan. Dyynin Arrakis aavikkoplaneetta on muuttunut kauniiksi Edeniksi, joka on täynnä eloa. Ihmiset elävät onnellisina tietämättään olevansa vankeja. He elävät keinotekoista elämää, johon ei kuulu muuta kuin itse eläminen sekä Jumalakeisarin palvominen.  Ihmiset asuvat pienissä kuutioisissa asunnoissa, heidän ruokavalionsa on modernia veganismia surkeampi ja Leton poliisivoima vahtii jokaisen ihmisen liikettä ja elettä.  Sillä ei ole väliä onko kyseisen tyrannian nimi kommunismi, islam, nationalismi, sosialismi, kristinusko, ateismi tai totalitarismi. Me ihmiset aina haluamme löytää ideologioita, joita syyttää omasta osaamattomuudestamme.

Hemmotellut, itsekeskeiset, keinotekoista elämäänsä elävät Jumalakeisarin palvojat Arrakiksen Fremenit elivät aiemmin villeinä metsästäjä-kerääjinä, mutta nyt vuosituhansia myöhemmin nykyiset Fremenit eivät muistuta esi-isiään laisinkaan. Leto ymmärtää, että ihmisen on ylitettävä itsensä ollakseen vapaa. Miettikää, kuinka keinotekoiseksi elämä on muuttunut sitten koronan? Joudumme käyttämään kasvomaskia, joka vain heikentää hapensaantiamme. Emme saa mennä kuntosaleihin, ravintoloihin, teattereihin, saati sitten naapuri Pirkon luokse. Jostain syystä meidän kuitenkin kuuluu käydä töissä kahdeksasta neljään ja maksaa valtiolle veroja. Ai niin ja ruoka tilataan Woltin kautta suoraan kotiin. Elämästä on tullut kuin mielenkiintoinen vankilakokemus, vai mitä ystävät? Harva meistä uskaltaa elää vapaana. Leto haluaa pakonvoimalla saada ihmisyyden ottamaan vastuun heidän omasta elämästä. Muistakaa, että oman elämän toteuttamisen lykkääminen aina seuraavaan päivään on tappanut enemmän unelmia kuin yksikään valtio läpi historian.

Minulla kesti pitkään vanhassa iässäni ymmärtää, miksi valtiot ympäri maailmaa ovat niin osaamattomia. Kyse ei ole tyhmyydestä, vaan puhtaasta korruptiosta ja pahuudesta. Leto alisti ihmiskunnan, kuten nykyiset valtiomme tekevät. Internet on onneksi avannut monien silmät ja tulee jatkossakin niin tekemään. Teknologia kehittää maailmaa parempaan suuntaan kiihtyvällä tahdilla. Miksi sitten Elokapina haluaa ajaa maailman takaisin keskiajalle? Koska silloin vallanpitäjät saisivat maailman haltuunsa. Miksi tämä ei kuitenkaan tule onnistumaan? Koska me yksilöt, olemme muuttumassa digitaaliseiksi nomadeiksi.

Kultainen tie on Prometheuksen tie. Rappuset Olympoksen huipulle, josta ihminen voi varastaa Jumala-keisarilta tulen ja luoda sillä sivilisaationsa.

Teknologia luo vallankumouksen


Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa -- ihmiskunta loi itselleen toimivan ja täysin loogisen Jumalan tekoälyn muodossa. Ihmiset eivät kuitenkaan pitäneet luomuksestaan, joten pyhä jihad aloitettiin koneita vastaan. Puhdistuksen myötä ihmiset jättivät taakseen niin pöytäkoneet kuin sosiaalisen median applikaatiot ja murhattuaan Jumalansa he päättivät, ettei kone tule koskaan korvaamaan ihmistä.  He löysivät syntipukin, jolla estivät oman kehityksensä eteenpäin. Leto ymmärtää, että yksilön luovuus ja teknologia ovat avaimet vapauteen tyranniasta.

Samankaltainen Butlerian-jihad käydään tänä päivänä ilmastokriisin muodossa. Ihmiset eivät voi hyväksyä, että elämme kultaista aikaa. Elokapina on toden totta kapinaa elämistä vastaan.  Mini-ydinvoimaloiden sijaan hallitukset ympäri maailmaa käyttävät öljyä rakentaakseen hyödyttömiä tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleja, jotka oman saastuttamisen lisäksi eivät pysty luotettavasti tuottamaan energiaa maailmalle. Helsingissä Helenin-hiilivoimala suljetaan, jotta rekka-autot voivat tuoda Vuosaaresta hakattuja puita poltettavaksi. Euroopan Unioni tuhoaa energiaitsenäisyytensä, jotta olisimme riippuvaisia Venäjän maakaasusta.

Tehokkaat diesel autot halutaan korvata hallituksen valtiovelalla rahoittamilla sähköautoilla. Kyseiset autothan tarvitset suuria tehottomia patteritehtaita, joista luonto saa sitten olla hyvinkin ”kiitollinen”.

Keski-Eurooppa kärsii tulvista, koska kukaan ei osaa ottaa mallia Alankomaiden padoista. Pohjois-Amerikka kärsii maastopaloista, koska kukaan ei osaa ottaa mallia suomalaisesta metsien haravoinnista. Afrikassa lapset näkevät nälkään ja tulevat aina näkemään nälkää, koska paikalliset hallitukset ympäri Afrikan-maita ovat mätiä pohjimmiltaan. Voimme lähettää vaikka kuinka monta Unicefin koulureppua Afrikkaan. Ne tulevat aina päätymään tyrannien lonkeroihin.

Valtiot ovat mätiä kaikkialla. Silti harva ihminen tajuaa, että ihmiskunta on menossa parempaan suuntaan teknologian myötä. Yhä useampi meistä löytää vapauden digitaalisesta nomadisuudesta. Digitaalisuus on luomassa meille vapauden valtion tyranniasta.  Siksipä valtiot ympäri maailmaa haluavat vimmatusti hallita teknologiaa kuten sosiaalisen median yrityksiä, asuntomarkkina-alustoja kuten Airbnb:tä sekä keikkatyöalustoja kuten Uber tai Wolt. Internet on antamassa jokaiselle meistä vapauden olla yksilö, jossa voimme tarjota palvelujamme vapaassa markkinataloudessa.

Sijoittamiseen liittyvät keskustelupalstat yritetään mustamaalata väittämällä suosittujen strategioiden olevan pelkkää ”meemi osakkeiden”- ostamista, tai sitten väitetään kryptovaluuttojen olevan ilmastolle haitallinen saaste………. paitsi jos se olisi tietenkin jonkin valtion takaama.  Suomen hallitus onneksi saa vapaasti vailla mitään häpeää mainostaa Talvivaaran osakkeita sekä Veikkauksen lottokuponkeja.  Heh, muistatteko kun joku viisas nainen osasi ostaa kirpputoreilta halavalla vaatteita ja myi ne kovemmalla hinnalla netissä? Verottaja sitten ahneesti päätti ryöstää naiselta hänen kovalla työllään ansaitut rahat.

Jumalakeisari Leto ymmärtää, että kaikki teknologinen kehitys perustuu ihmisen tahtoon luoda parempi maailma itselleen. Kaikki teknologiset innovaatiomme perustuvat joko parempaan informaation jakamiseen tai tehostettuun laitteen toimintaan.  Leton suunnitelma on alistaa ihmiset niin perinpohjaisesti, jotta joku viimeinen nousisi. Tämä yksinäinen susi, jonka nimi voisi yhtä hyvin olla Prometheus, Loki tai Lucifer….. loisi aseen, jolla Jumalakeisarinkin voisi surmata.

Saagan (L)opetus.

Toden teolla Letosta tuli kuningas, joka vakaasti harjoitti filosofiaa. Paul ei koskaan ymmärtänyt, että hänen jihadin tarkoitus oli alistaa maailmankaikkeus, josta nousisi kapina hallitsijoita vastaan. Leto ymmärsi täysin, että hänen piti ryhtyä ihmiskunnan pahimmaksi hirviöksi. Hirviö, josta milleeniankin jälkeen kerrottaisiin kauhutarinoita lapsille. Dyynin saaga opettaa meille, ettei tähtiä vaeltavaa Jeesusta ole, saati sitten jaloa machevillialaista juonittelijaa.  

Kukaan meistä ei tule näkemään sitä yksittäistä jaloa prinssiä, joka kääntäisi ihmiskunnan historian kultaiselle polulle. Me kaikki toivoisimme, että meidän sukupolvemme olisi se sankarillinen, vallankumouksen kansa, joka kaataa tyrannian ja aloittaisi iankaikkisen kultaisen polun. Harva haluaa tehdä itsensä vuoksi töitä. Tämän takia sallimme tyrannian hallita meitä.

Ehkä olet nuori sinipunaniskainen Jonne, joka ikävöi lapsuutensa 90-lukua. Silloin elämän suurimmat ilot tulivat mäkkäristä ja ainoa asia mitä piti pelätä lapsuudessa olivat itsensäpaljastajien valtikat. Katkerana duunarina haluaisit takaisin siihen naiviin lapsuuden maailmaasi, jolloin Suomi oli mahtava. Tai ehkäpä olet punaviinimultakalliolainen, joka haluaa patriarkaalisen kapitalismin alas…. Luuletko että unelmasi saavutetaan vierailemalla äänestyskopissa joka neljännes vuosi?

Jotta maailma pelastuisi, mieti kuinka monta asiaa pitää tapahtua, jotta kultainen polku edes saisi alkunsa? Mieti minkälainen tapahtumaketju tai hyvien sattumuksien yhteensattuma pitäisi käydä, jotta saisit maailmasta haluamasi? Kuinka moneen asiaan pystyt edes vaikuttamaan omilla teoillasi? Kuinka paljon olet valmis tekemään pelastaaksesi maailmasi. Kyllä, sinun maailmasi. Sinun käsityksesi maailmasta ja miten näet tämän kaiken. Elät fantasiassa, kuten jokainen meistä tekee. Voit olla vain oman elämäsi valittu sankari, messias sekä Jumalakeisari. On pelkurimaista optimismia toivoa, että maailmankaikkeus pyörii napasi ympärillä. Seuraat muun maailman menoa, kun sinun pitäisi kirjoittaa omaa evankeliumia.

”Puhtaaksi huuhdottu mieli tekee päätöksiä tuntematta kaikkia tekijöitä ja ilman syytä ja seurausta

Zensunnifilosofinen miete.

Atreides-perheen saaga päättyy ihmiskunnan uuteen avaruusmatkailuun. Muinaiset viikinkinuoret lähtivät seikkailemaan tuntemattomille mantereille. Nyt ihmiskunnan avaruusviikingit lähtevät etsimään ylitse linnunradan uusia alueita valloitettaviksi. Nuoret urhot ovat valmiita ryöväämään, murhaamaan, ja valloittamaan itsensä vuoksi, jotta voisivat nostaa omaa asemaansa maailmassa.

Harvalla meistä on rohkeutta täyteen itsenäisyyteen, mutta ihmisyyden itsenäisyys ja loisto lähtee aina jostain valloitusmatkasta -- tuntemattoman valloitus, jossa elät omaa elämääsi. Mahdottomuus on toden totta vain mahdollisuus ja voit saavuttaa suuruuksia.  Amor fati ihmiset! Ihmiskunnassa on aina ollut nälkävuosia, uusien valtakuntien nousuja ja tuhoja. Maailma on kierrettä, mutta vain sinä voit olla vapaa. Se on Dyynin opetus……

Kirjan viimeiset sivut antavat tarinalle jatko-osan siemeniä. Rehellisyyden nimissä voin todeta, että sarjan olisi voinut lopettaa jo ihan ensimmäiseen kirjaan. Katsotaan, löydänkö motivaation lukea kaksi viimeistä kirjaa. Siltä varalta, etten löydä motivaatio. Lopetetaan saagan arvostelu Leto Atreides Toisen viisauteen:

” Anna tulevaisuuden tapahtua itsestään. Ainoa luovuutta ohjaava sääntö on oma luomistyösi. "