Olipa kerran
Souls-pelisarja sai alkunsa vuonna 2009 Hidetaka Miyazakin Demon Souls -projektilla. Hänen työnantajansa From Soft oli lähes konkurssin partaalla, niinpä hänelle annettiin lähes vapaat kädet tehdä mitä tahansa hän haluaa. Kenelläkään ei ollut mitään odotuksia Demon Soulssista yhtiön sisällä, mutta From Softille kävi sama tuuri kuin mitä Square Enixille tapahtui Final Fantasy pelin myötä. Demon’s Souls päätyi pelastamaan yrityksen ja nostamaan Miyazakin pelaajien uudeksi messiaaksi ympäri maailmaa. Nyt 11 vuotta ja yli 30 miljoonaa myytyä kopiota läpi sarjan. On aika palata siihen, mistä kaikki on saanut alkunsa.
Palaamme takaisin Nexukseen kokemaan Demon’s Souls parempana kuin koskaan aikaisemmin. Oi kyllä, puhun tietenkin Demon’s Soulsin PS3-emulaattorista meille PC-jumalille. Fanien rakkaudella luotu versio. Siihen rakennetut lisäosat mahdollistavat pelille 4k-resoluution sekä yli kuudenkympin asteen kuvataajuuden. Näin Demon’s Soulssia kuuluu pelata, kuninkaat. Kaikki muu olisi vain teeskentelyä ja itselleen valehtelua. 😉
Pieni peli, suuri sielu
Mitä tulee kulttitason peleihin, en koskaan allekirjoita mitään ”pakko pelata ja kokea itse”-sopimusta, mutta Souls-pelien harrastajana on todettava seuraavaa: Demon’s Soulsin pelaaminen on kuin aikamatkustus Miyazakin luovaan mieleen. Peli tuntuu pohjapiirustukselta kaikkeen, mitä Soul-pelisarjasta löytää.
Jos et ole viime vuosikymmenen aikana koskenut yhteenkään Souls-peliin niin tässä pelisarja pähkinänkuoressa: Luolastoroolipeli-genre uudelleen tuotuna. Olet demonien tappaja ja voit luoda monenlaisia uniikkeja hahmoja itsellesi: barbaari, pappi, ristiritari, ninja-Gandalf, jousimies, pyromantikki jne. Pelasin itse pelin läpi ensiksi kuunvalo-suurmiekkaa kantavaa temppeliritaria, joka päihitti pelin jumittavat demonit ja kyseenalaistavan tekoälyn nousemalla kuolleista hetkessä. Ristiretkeni jälkeen aloitin Nexuksen uudelleenvalloituksen luomalla suuruudenhulluutta kärsivän aatelisvelhon. Loitsujen mahdilla pystyin polttamaan demonit tuhkaksi hetkessä. Ehkä vielä palaan Nexukseen luomalla ihastukseeni Mirandaan perustuvan Barbarellan.
Demonien tappajana ristiretkesi epäpyhiä otuksia vastaan vie sinut läpi kirotun kaivoksen, korkeafantasia kuningaskunnan, kultaisen kuninkaan ja hänen demoniensa valtaaman valtakunnan, pakanoiden hautuumaan ja tietenkin tuo kaikkien rakastama ja pelisarjasta tuttu: Wuhanin suo. Kjäh kjäh. Luulitteko oikeasti, ettei pelisarjan esikoinen sisältäisi suomaata?
Mitä taas tulee pelin hahmoihin. Miltei kaikki tarinan hahmot, joihin voit törmätä Dark Soulissa ovat suoraan kopioitu Demonssista: pyhiinvaeltaja ritari, viaton noita, hilpeä ja täynnä elämää nauttiva ritari, hulluksi menevä velho, itäistä-miekkaa saalistava soturi, verenhimoinen ritari, kaatunut ritari, maatierosvo Patches ja tietenkin vanha kuningas, jolla nousi kusipäähän! Pelin monet demonit ovat luovasti ja kekseliäästi toteutettu, jopa yksinkertaiset jättiläisdemonit tuovat jotain omalaatuista peliin: Vanha sankari on sokea, joten hän hyödyntää kuuloaistiaan. Tornin ritari pitää kirjaimellisesti päihittää Akilleksen kantapään kautta, Tuomarin kätyrin munuaista voi viiltää tai vaihtoehtoisesti voit ampua suoraan Tuomariin loitsulla tai nuolella. Yksinkertaisia demoneita, mutta silti edes jollain tapaa muistettavia.
Pimeää puolta vaille
Onko kymmenen vuoden takainen peli vanhentunut kuin vanha maito? Miltä tuntuu pelata Demon’s Soulssia kaikkien sisarpelien jälkeen, kun sarjaa on vuosien varrella hiottu entistä timanttisemmaksi? Käydään läpi eroavaisuudet.
Nexuksen maailma ei ole avoin kuten Lordranin kuningaskunta tai Yharnamin kaupunki. Demonien tappaja matkustaa tasosta toiseen turvallisen tukikohtansa kautta. Pelien julmista tasoista et kuitenkaan löydä yhden yhtäkään nuotiota tai lamppua, jotka tarjoaisivat sinulle turvaa. Aloittaessasi tason sinun on nujerrettava jokainen tiellesi tuleva epäkuollut sekä demoni. Ajatus voi aluksi tuntua pelottavalta, mutta Demon’s Souls on ehdottomasti sarjan helpoin nakki. Valitettavasti myös sarjan jumittavaisin. Hittolainen! Pelatessani peliä tuntui kuin olisin pelaamassa jotain eurooppalaista toimintaroolipeliä. Ei onneksi kuitenkaan mitään hajonnutta surkimusta, joka saisi yhtiön osakkeen laskemaan 40% ja juristit kiristämään hirttoköyttä. Mutta sen enempää Cyberpunk 2077:sta ei tarvitse puhua. ;-D
Peli ei kuitenkaan ole haasteeton. Huolimattomuudesta rankaistaan armottomasti ja demonien tappajan pitää vahtia staminaansa sekä manaansa taistellessaan demoneita vastaan. Itseasiassa pelatessani Demonssia minulle tuli mieleen vanha kunnon Diablo kakkonen. Ai, miksi vai? No koska Demonin tappajani kantoivat säkkinsä täynnä erilaisia rohtoja sekä yrttejä läpi vaelluksen. Demoneista vielä sen verran, että vaikka pidin niistä kovasti on minun pakko ottaa pois sanoja suustani. Mielenkiintoisia ja muistettavia kyllä, mutta suurin osa heistä ovat vain behemotteja. From Softin tekninen taito ei vaan vielä riittänyt luomaan yhtä intensiivisiä taisteluita kuin mitä Kossin orpolapsi tai Isshin Asshina pystyvät tuomaan pöydälle. Jopa Dyynin Leto Atreidas Toinen on loppupeleissä vain madoista koostuva hirviö, jonka voi polttaa helposti tuhkaksi.
Jumalaakin mahtavampi
Olen aina rakastanut From Softin kunnioitusta eurooppalaista kulttuuria sekä fantasia- ja kauhukirjallisuutta kohtaan. Ulkopuolisena he haluavat näyttää kunnioituksensa ja innostuksensa historiaamme kohtaan. Rakastan yhtä paljon Dark Soulssin korkeafantasiaa kuin Bloodbornen tuomaa tieteiskauhua. Kauhutarina korkeakoulutetuista, jotka toivat turmion kaupunkiinsa etsiessään jumalaa tieteen voimin.
Demon’s Souls on pohjimmiltaan korkeafantasiaa kuten soihtua kantava lapsensa Dark Souls. Pelistä löytyy yksi hyvin tärkeä eroavaisuus. Pelin teema on erittäin pakanallinen, tai sitten buddhalainen itäisten linssien kautta. Hamingja -- karma on omalaatuinen pelimekanismi, jonka löydät vain Demon’s Soulssista. Maailma taipuu valkoiseen tai pimeään suuntaan. Kuolema ei ole koskaan loppu Souls-pelisarjassa. Ei edes silloin, kun vanha jumala muuttaa sen tahtonsa alla omakseen. Demonien tappaja syntyy uudelleen toistamiseen, mutta vaikutukset maailmaan jatkuvat muiden ihmisten hyveiden…… tai paheiden muodossa.
Olit sitten materialistinen tai henkinen, päätöksesi vaikuttavat seuraavaan pelikertaasi ja maailma muuttuu päätöksiesi myötä. Pelatessasi näet latausruudussa viittauksia hahmoihin, joita et mahdollisesti näe ollenkaan ensimmäisellä tai edes toisella pelikierroksellasi. Hahmot ilmestyvät riippuen maailmantaipumuksesta.
Tykkään aina, kun pelimekaniikka saa jonkinlaisen tarinallisen merkityksen peliin. Henkisenä temppeliritari oli huikeaa saada jumalan siunaus palkinnoksi. Puhtaan valkoisesta suosta löysin aivan vahingossa tikkaat uuteen alueeseen ja mitä löysinkään sieltä? Longinuksen keihään Istarellan.
Itseasiassa ilman mitään sen suurempia juonenpaljastuksia. Sarjassa toistuvan Kuunvalo suurmiekan löytäminen oli jumalallisen teatraalista. En voi kuin vain nostaa hattuani Miyazakille. Jumala tuo valon sinne, mistä sitä vähiten oletit. Umbasa.
Maailma ei pelkästään muutu Hamingjasi myötä vaan myös hahmon kunnia taipuu kohti valkoista tai mustaa. Tässä pelissä ei siis anneta anteeksi, jos ennen uudelleensyntymääsi päätät iskeä tikarilla ketään viatonta vaeltajaa. Ole siis tarkkana ja mittaa tekosi hinta ennen kuin allekirjoitat työsopimuksen Mephistoleen kanssa. Palkkiot ovat ihan kivoja, mutta eivät ehkä sen arvoisia. Sehän on kuin Siddharta opetti. Materialismi, halut, toiveet, mitä näemme, mitä haluamme. Kaikki palaa, koska haluamme muokata sen tahtomme alle. Muista, että miten näemme, maailma on myös osa identtiämme. Jumalista et pääse eroon, mutta olemalla välinpitämätön kiusauksille, et myöskään anna valtaa Luciferin pahuudelle. Lainatakseni Buddhaa: ”En palvele ketään, eikä minun kuulukaan.”
Lopetus
Demon’s Souls on palkitseva pelikokemus niin sarjan konkareille kuin uusille vaeltajille. Se oli aivan huikeaa päästä kokemaan Neiti Astraen ja Garl Vinlandin päävastustaistelu omin käsin. Päävastuksen teema on eeppinen, tason suunnittelu ja toteutus ovat kaiken kaikkiaan unohtumattomia. Pienet yksityiskohdat tekevät pelistä kuuluisan. Oli myös palkitsevaa päihittää omin käsin pelistä kuuluisat ja kirotut demonit kuten Flamelurker ja Maneater. Nuo kuuluisat demonit, joista vanhat konkarit kiroavat tähän päivääkin mennessä.
Sitten taas mitä tulee niihin pienimpiin yksityiskohtiin. En voinut uskoa silmiäni, mitenkä From Soft oli aidosti toteuttanut kissan sormuksen ikonin……. Joku hullu koodari oli päättänyt laittaa aidon kissan kuvan sormukseen ja Miyazaki hyväksyi sen. Tuo ehdoton hullumies!
Demonin tappajat! Käykää hakemassa itsellenne Demon’s Souls Playstation kolmoseen joko Vantaan pelidivarista, Kampin konsolinetistä tai Lahden Puolenkuunpeleistä. Tukekaa pieniä yrityksiä näin synkkinä aikoina. PS3-emulaattorin ja Demon Soulssin lisäosien lataaminen tapahtuu vaivatta.
Odotellessamme Elden Ring pelin tuloa on vain hienoa mennä kokemaan peli, josta kaikki sai alkunsa.
Umbasa.