Taivaan suuren suden sytyttämät sodan liekit eivät tahdo sammua Jaconiassa. Sukupolvia kestänyt jännite Holrusin ja Tutusin rajalla räjähtää veriseksi yhteenotoksi, jossa ainoat voittajat ovat hätää kärsiviä ryöväävät palkkasoturit. Alamikkolan kirjat kertovat yli viisivuotisesta sodasta, jonka liekit eivät näytä sammuvan vielä moneen vuoteen.
Tutus on pohjoisen Jaconian viljavaltakuntaa, joka rajoittuu pohjoisessa Suden autiomaahan, idässä Holrusiin, etelässä Warthin raunioihin. Maastoltaan tiheään asuttua kanavaa ja peltoa kuin muukin pohjoinen. Rajakukkuloiden nöyrä paroni Othor joutuu hankalaan tilanteeseen olemalla Tutusin ja Holrusin välisten rajojen paroni. Othor joutuu miellyttämään aatelisia, papistoa sekä omia kansalaisiaan varmistaakseen Tutusin suojautumisen voimakkaammalta Holrusilta. Lupauksia, selänpuutoksia ja kompromisseista tulee arkipäivää Othorille ja juuri tämän takia hän joutuukin palkkaamaan palveluksiinsa Nicar Aldan johtaman Punaisen Kotkan Komppanian.
Nicar Alda on piirteiltään ja olemukseltaan kettumainen ryöväriruhtinas, joka demoninmuotoisella kypärällään, sotavasaralla sekä miekoilla varustettuna tuo pelon ja kauhun taistelurintamalle. Nicar Alda ja hänen komppaniansa antavat lukijalle rajun katsauksen, minkälaista palkkasotilaan arki on. Nicar on myös valitettavasti kaiken osaava mestaritaistelija, joka tekee hahmosta tylsän. Puhumattakaan siitä, kuinka Nicar näyttää aina selviytyvän pahimmistakin pulmasta. Hänen heikkouksiaankaan ei tuoda paljon esille, koska niitä oikeastaan ole. Alda myös kasvattaa nuorta aseneitoa Avettaa, joka on aika lailla kirjasarjan virallinen päähahmo.
Avetta on entisen-Praedorin kasvattama tytär, joka sodan takia menettää vanhempansa ja sisaruksensa liian aikaisin. Punaisten Komppanian ottama Avetta joutuu kasvamaan aikuiseksi nopeasti samalla kun nuori aseneito polttaa Holrusia maanpinnalle. Avetta oppii nopeasti, että oikeutetut kostomurhat holrusialaisia vastaan sekoittuvat myös viattomien viljelijöiden, pappien sekä lapsien murhaamiseen. Tämän Avetan on hyväksyttävä, jos hän haluaa toteuttaa kostoansa Holrusia vastaan. Avetan, Punaisten Kotkien ja Paroni Othorin lisäksi Tutusin näkökulmaa rikastavat homonationalistigangsteri Eridut, Tiramanin Harmaat veljet, Alkemistit sekä Palkkamurhaajaksi ryhtynyt Praedor.
Mutta miten Praedor voi toimia ilman aarteenmetsästystä tai hirviöitä? Eikö se olisi vähän niin kuin Nahkasiipi ilman hyväksikäytettyjä lapsia tai Hämähäkkimies ilman kuollutta setäänsä? No itse asiassa varsin hyvin.
Vaikka Alamikkolan kirjoissa ei seikkaillakaan Borvarian tai Warthin raunioissa. Kirjojen sisältö on tuttua ja helposti lähestyttävää sekä kokeneimmille Praedoreille että vasta-aloittaville pirunsyöteille. Sarja on siinä mielessä hyvä, että se antaa jotain erilaista muihin kirjoihin verrattuna, koska nämä eivät ole tarinoita Praedoreista, vaan sotatarinoita Jaconiasta. Alamikkolan hahmot ovat kyynisimpiä sekä harmaampia siinä, missä Hiltusen hahmot ovat arkkityyppisen mustavalkoisia. Hiltunen tarjoaa lukijoille Praedoreiden urotekoja, kun Alamikkola tarjoaa masentuneiden kansalaisten epätoivoa, jotka sodan myötä päätyvät fyysiseen sekä henkiseen ahdinkoon.
Henkisestä ahdingosta puheen ollen. Jaconiassa on useampia uskontoja ja vähemmän tunnettu Tiramanin Lintujen paimenuskonnonkunta tuodaan vahvasti esille Holrusin ja Tutusian välisessä sodassa. Tiraman esikuvana toimii Kristinuskon Jeesus ja fransiskaanit. Molemmista löytää samanlaista Herännäiisliikkeiden piirteitä ja köyhälistön jumalan. Tiraman on Kansansuosima uskonsuunta. Heillä ei ole mitään temppeleitä tai arvoesineitä. Tiramanin harmaat veljet auttavat kansalaisia tekemällä hyväntekeväisyyttä. Jakamalla ruokaa sekä vaatteita, kun taas Jaconian pääuskontoa edustavan Artanten papit Tutusiassa sekä Holrusissa näkevät norsunluuntorneistansa Tiramanin palvelijat vääräuskoisina.
Holrusin näkökulmaa edustaa Dren Pitkäjousi. Metsästysjousella aseistettu sotaveteraani, joka palaa sodan mantereelle myös kostaakseen perheensä kuoleman. Drenin sotaretket tuovat esille Holrusialaisten Inkvisiitin uskonlahkoiset paladiinit, raa’at verinaamioset vuoristolaiset, talonpoikien sissiryhmät sekä suurarmeijan leirielämän arkea, sen kaikkine ruokineen ja huorineen. Holrus on väkiluvultaan Jaconian toiseksi suurin kaupunki ja vaikka Holrusin kuningas Vestar Mada onkin Farrignian kuningattaren serkku, sukulaisrakkautta ei liikoja löydy. Holrus on aina ollut Farrignian kilpailija niin vauraudessa, politiikassa kuin hengenelämässäkin. Kansalaiset ovat hyvin ahkeria ja auktoriteettiuskoisia ja Artanten pappien ote rahvaasta on vankempi kuin missään muualla. Lait ovat ankarat ja niitä valvotaan tehokkaasti. Holrus on Tutusiin verrattuna suuri ja mahtava, mutta Tutusin onnistuneet rajaryöstöt silti antavat lukijalle vaikutuksen, kuinka Tutusilla on sodankäynti paremmin hallussa kuin Holrusilla, koska Punainen Komppania on vain niin tehokas luomaan kaaosta ja epätoivoa ryöstöretkillään.
Dren löytää sodan aikana orvon lapsen, jonka hän adoptoi omakseen. Lapsen kasvattamisen toiveiden tielle tulevat ristiriitaiset tunteet oman kostonhimonsa parissa. Miten Dren voisikaan aloittaa uuden elämän, ennen kuin hän kostaa oman perheensä kuoleman? Entä kuinka käy pikkulapsen, joka tärkeimpinä kasvuvuosinaan joutuu viettämään päivänsä huorien ja barbaarien kesken, koska kasvattajaisä käy sotimassa?
Samaan aikaan Muiden sotiessa suuret herrat juonittelevat ja siirtelevät armeijoita kuin pelinappuloita laudalla. Tutus ei ole pelkästään sodassa Holrusia vastaan vaan myös sisällissota riivaa Tutusin valtakuntaa. Kapinoivan herttua Julos. Tutusin Kuningas Serenin oma Eno käy sotaa veljenpoikaansa vastaan! Julosin ritarit ja kuningas Serenin palkkasoturit vaeltavat Tutusin maaseudulla tuoden tuhoa, verenvuodatusta ja ryövärit ajavat ihmiset kodeistaan, ja saavat talonpojat pakolaisiksi omissa maissaan.
Kirjojen päähahmot Avetta, Nicar, Othor ja Dren antavat hyvän näkökulman Tutusin ja Holrusin vastaisesta sodasta. Valitettavasti Julosin puoli ei saa näkökulma hahmoa kummassakaan kirjassa. Holruusista, Rajakukkuloista sekä Tutusin pääkaupungista saamme paljonkin sisältöä, mutta Tutusin sisällissota on valitettavan yksipuolinen. Silti, jos haluat lukea keskiaikaisesta sodasta, jossa painotus on ryöstöretkiin, sotaleirin lepohetkiin ja sodan tuomaan taakkaan monelle erilaiselle hahmolle, niin tämä sarja on sinulle tehty.
Jos Petri Hiltusen sarjakuvat ovat kiitollisuuden velkaa Hyborian ja Melnibonen maailmalle, niin silloin Jaakko Alamikkolan sotakirjat ovat kiitollisia Tulen ja Jään Laulun kirjailija George R. R Martinille ja niin Alamikkola on myöntänytkin, että kyseinen kirjailija sekä hänen kirjasarjansa on jättänyt vaikutuksen.
Jos olet lukenut Tulen ja Jään kirjoja ja pitänyt niiden kirjoitustyylistä. Pidät varmasti myös Alamikkolan kirjoista, koska tarinankerrontatyyli on täsmälleen sama. Sodan eripuolet tuodaan eri hahmojen kautta esille. Älä siis missään nimessä kiteydy yhteen hahmoon liikaa, koska voit päätyä lukemaan hänen kuolemansa hetkiä, kun hirttoköyttä kiristetään hahmon kaulan ympärille. Tarinan kerronta onnistuu vakuuttamaan lukijan eri hahmojen näkökulmiin ja arvomaailmoihin tai ainakin itse koin sympatiaa ryövääviä punaisen komppanian sotilaita sekä Holrusin Inkvisitio paladiinejä kohtaan.
Tiramanin lintujen paimenten uskonto oli minulle täysin uutta ja kirja tuo hyvin esille miksi ahdinkoon ajetut talonpojat alkavat kapinoimaan kuninkaitansa vastaan 5 tuskaisen vuoden jälkeen.
Eri näkökulmat rikastavat tarinaa. Olin useasti täysin ymmärtäväinen hahmojen oikeudenmukaisuuden tuntoon ja usko hyvään tämän kaamean sodan aikana. Sitten lukiessani mitä toinen näkökulma ajattelee aiemman kappaleen hahmosta ja huomaan, että molempien osapuolien sotasankarit ovatkin sotarikollisia.
Ensimmäinen kirja kertoo laajemman tarinan, kun taas toinen kirja keskittyy paljon enemmän pelkästään Avetan hahmon kehitykseen. Toivon, että kolmannessa kirjassa olisi taas enemmän näkökulmia sodan eripuolilta, jotta kirja olisi entistä harmaampi ja tarinoiden sankarit sekä konnat vaikeampia hahmottaa.
Tarinat etenevät hyvää tahtia, mutta vaikka kirjat antavatkin vain valitut palansa pitkässä sodassa koin silti, etteivät nämä ole irrallisia tarinoita vaan sarja on kertomassa meille yhtä pitkää tarinaa Avetasta. Avetta joutuu selviytymään aivan kaameista tilanteista, mutta sodan kuluessa toteuttaa itse hirmutekoja viattomille kansalaisille ja näin Avetan oikeutettu kostonhimo vain katoaa kappale kappaleeltaan. Hänestä tulee aikuinen, joka haluaa varmistaa oman turvallisuuden. Kukapa voisi muutakaan toivoa tässä synkässä maailmassa?